Junnusoft – ohjattua airsoftia nuorille Hämeenlinnassa

Junnusoft on vuonna 2016 alkanut viikoittainen airsoft-toiminta, jossa tärkeintä ovat turvallinen harrastaminen, liikkuminen ja hauskanpito yhdessä.

Toiminta on suunnattu ensisijaisesti noin 10–14-vuotiaille airsoft-harrastajille ja lajista kiinnostuneille. Mukana käy myös hieman nuorempia ja vanhempia pelaajia.

Pelipäiviä järjestetään ympäri vuoden sunnuntaisin klo 10.00-13.00 Hämeenlinnassa.

Junnusoft-toimintaa järjestää ja ylläpitää Atom Airsoft Oy.

Junnusoftin lisäksi airsoftia voi harrastaa Linnasoftin kaikille avoimissa viikonloppupeleissä, joita järjestetään pääsääntöisesti lauantaisin. Tulevien pelien tiedot löytyvät Linnasoftin verkkosivuilta.

Pelimaksu, kausikortti ja pelikalenteri

Pelimaksu

Pelimaksu on 6 € / pelikerta. Pelimaksun voi maksaa pelipaikalla kortilla tai käteisellä. Käteisellä maksettaessa varaathan mahdollisuuksien mukaan tasarahan.

Uuden pelaajan ensimmäinen Junnusoft-pelikerta on maksuton.

Pelimaksuilla katetaan toiminnan järjestämisestä ja ohjauksesta syntyviä kuluja.

Kausikortti

Junnusoftiin on saatavilla koko kuluvan kalenterivuoden kattava kausikortti.

Kausikortti maksaa 125 € / vuosi, ja sillä voi osallistua Junnusoft-peleihin ilman erillisiä kertamaksuja. Kausikortin voi ostaa Atom Airsoftin myymälästä tai Junnusoftin pelinvetäjältä.

Kausikortilla saa lisäksi 7 % alennuksen kaikista Atom Airsoftin normaalihintaisista tuotteista.

Pelikalenteri

Junnusoftin pelikalenteri löytyy Linnasoftin pelikalenterista.

Huomio!

Peleihin voi tulla muutoksia lyhyellä varoitusajalla. Ajantasaisin tieto pelien toteutumisesta, pelipaikoista ja mahdollisista peruutuksista julkaistaan Junnusoftin WhatsApp-tiedotusryhmässä.

Usein kysytyt kysymykset

Pelataanko Junnusoftissa yksi kolmen tunnin peli?


Ei. Pelipäivän aikana pelataan useita erilaisia pelejä ja pelimuotoja. Yksi peli kestää tavallisesti noin 10-20 minuuttia, minkä jälkeen pidetään noin 5-10 minuutin tauko.

Lapseni on 9-vuotias. Voiko hän osallistua Junnusoftiin?


Kyllä voi. Junnusoft on suunnattu ensisijaisesti noin 10–14-vuotiaille, mutta mukana käy myös joitakin alle 10-vuotiaita ja yli 14-vuotiaita pelaajia.

Nuoremman pelaajan valmiuksia osallistua peleihin voidaan tarvittaessa arvioida yhdessä huoltajan ja Junnusoftin pelinvetäjän kanssa.

Voiko vanhempi, huoltaja tai muu läheinen aikuinen osallistua lapsen kanssa?


Kyllä. Lapsen mukana tuleva vanhempi, huoltaja tai muu läheinen aikuinen voi osallistua peleihin lapsen pelimaksulla ilman omaa erillistä pelimaksua.

Aikuisten tulee pelata lasten ehdoilla ja huomioida toiminnan nuoremmat osallistujat. Junnusoft ei ole tarkoitettu aikuisille kilpailuhenkiseen tai erityisen intensiiviseen pelaamiseen.

Mikäli aikuisen pelityyli ei sovi junioritoimintaan, pelinvetäjä voi puuttua asiaan. Tarvittaessa pelaaja voidaan ohjata Linnasoftin kaikille avoimiin lauantaipeleihin.

Mitä ensimmäiselle pelikerralle tarvitaan mukaan?

Ensimmäiselle pelikerralle on hyvä ottaa mukaan:

  • Ulkona liikkumiseen ja metsämaastoon sopivat vaatteet
  • Tukevat kengät
  • Hanskat
  • Juomapullo
  • Biohajoavia airsoft-kuulia
  • Airsoft-ase ja sen kuljettamiseen soveltuva laukku tai kotelo
  • Koko kasvot suojaava maski tai hihnalliset suojalasit ja alakasvonsuoja
  • Punainen ja keltainen hihanauha
  • Halutessasi pientä evästä

Airsoft-asetta ei saa koskaan kuljettaa julkisella paikalla näkyvillä. Ase tulee kuljettaa suljetussa laukussa tai kotelossa.

Ovatko lainavarusteet ja ensimmäinen pelikerta maksuttomia?


Kyllä. Ensimmäistä kertaa Junnusoftiin osallistuva pelaaja voi lainata Atom Airsoftilta vuokrapaketin maksutta. Myös ensimmäinen pelikerta on maksuton.

Vuokrapakettiin kuuluvat:

  • Airsoft-ase
  • Aseen kuljetuslaukku
  • Suojamaski
  • Punainen ja keltainen hihanauhat

Lainavarusteet tulee noutaa Atom Airsoftin myymälästä sen aukioloaikoina. Airsoft-kuulat eivät sisälly vuokrapakettiin, vaan ne tulee ostaa erikseen.

Täytyykö lupalappu toimittaa jokaisella pelikerralla?


Ei. Huoltajan täyttämä ja allekirjoittama lupalappu tarvitsee toimittaa pelinvetäjälle vain ensimmäisellä pelikerralla.

Lataa lupalappu

Kannattaako mukaan ottaa evästä?


Eväitä ei ole pakko ottaa mukaan, mutta moni ottaa esimerkiksi leivän, välipalapatukan tai muun pienen välipalan. Pelipäivän puolivälissä pidetään yleensä tavallista pidempi tauko.

Ilmoittautuminen, WhatsApp ja saapuminen

Osallistuminen Junnusoftiin


Junnusoft-peleihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Voit osallistua saapumalla pelipaikalle kalenterissa ilmoitettuna aikana.

Nopeaa tiedottamista varten Junnusoftilla on oma WhatsApp-tiedotusryhmä. Ryhmässä ilmoitetaan jokaisesta pelistä sekä mahdollisista muutoksista ja peruutuksista.

WhatsApp-ryhmä on tarkoitettu ainoastaan tiedottamiseen. Vain Junnusoftin pelinvetäjät voivat lähettää ryhmään viestejä.

Liittyminen Junnusoftin WhatsApp-tiedotusryhmään


Poista alla olevasta osoitteesta sana POISTA ennen linkin avaamista. Tällä estämme automaattisten bottien liittymisen ryhmään.

chat.whatsapp.com/HBqFUTuy2b8F9hpXwHlXwqPOISTA

Saapuminen ja pysäköinti


Pelialueiden ajo- ja pysäköintiohjeet löytyvät Linnasoftin pelialuesivulta.

Tarkista ennen lähtöä pelikalenterista tai WhatsApp-ryhmästä, millä pelialueella kyseisen sunnuntain pelit järjestetään.

Vakuutukset ja pelisäännöt

Vakuutukset


Jokainen pelaaja huolehtii itse omasta soveltuvasta vapaa-ajan vakuutuksestaan. Peleihin osallistutaan omalla vastuulla.

Pelaaja vastaa omasta toiminnastaan, varusteistaan ja aiheuttamistaan vahingoista. Alaikäisen pelaajan kohdalla vastuu on viime kädessä hänen huoltajallaan.

Viritysrajat ja pelisäännöt


Junnusoftissa noudatetaan Linnasoftin yleisiä pelisääntöjä ja pelialuekohtaisia viritysrajoja.

Poikkeuksena Linnasoftin yleisiin sääntöihin kaikkien Junnusoftissa käytettävien tarkkuuskiväärien enimmäisteho on 2,0 joulea.

Hiihtomaan ulkopelialue

  • Tavalliset sähkö-, kaasu- ja muut airsoft-aseet: enintään 1,7 J
  • Tarkkuuskiväärit: enintään 2,0 J

Moreenin rakennettu ulkopelialue

  • Kaikki airsoft-aseet: enintään 1,2 J
  • Vain kertatuli on sallittu
  • Tarkkuuskiväärit eivät ole sallittuja


Suosittelemme Junnusoft-peleihin vakiotehoisia airsoft-aseita. Peleissä saa käyttää ainoastaan biohajoavia airsoft-kuulia.

Ajantasaiset säännöt ja turvallisuusohjeet löytyvät Linnasoftin pelisääntösivulta.

Yhteystiedot


Junnusoft-toimintaa järjestää ja ohjaa Atom Airsoft Oy.

Junioritoimintaan, airsoftin aloittamiseen tai varusteiden valintaan liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä Atom Airsoftin asiakaspalveluun.

Atom Airsoft Oy

Puhelin: +358 44 236 0413
Sähköposti:
info@atom-airsoft.fi

Junnusoft pelinvetäjät

Juho

Juho

Junnusoft-vastaava

Aloitin airsoft-harrastukseni Junnusoftissa vuonna 2017, ja nykyään toimin Junnusoftin päävetäjänä ja Junnusoft-vastaavana. Tehtävääni kuuluu vastata pelaajien turvallisuudesta pelien aikana. Pelipäivien ulkopuolella suunnittelen Junnusoftiin uusia pelimuotoja ja tapahtumia.

Opiskelun ulkopuolella minut löytää välillä Atom Airsoftista myyjän tehtävistä.

Nuutti

Nuutti

Junnusoft-varaohjaaja

Toimin tarvittaessa myös Junnusoftin varavetäjänä, mikäli sairastapauksia tai muita menoja sattuu pelipäivälle.

Sakari

Sakari

Junnusoft-varaohjaaja

Toimin pääasiassa Atom Airsoftin yrittäjänä. Olen harrastanut airsoftia yli 15 vuotta, ollut perustamassa paikallista Linnasoftia vuonna 2009 sekä perustanut Junnusoftin vuonna 2016.

Harrastan airsoftia edelleen aktiivisesti ja toimin tarvittaessa myös Junnusoftin varavetäjänä, mikäli sairastapauksia tai muita menoja sattuu pelipäivälle.